Saimaan seurakunnan koronatoimet ajalle 27.2.-28.3.202127.02.2021 Koska koronapandemian on todettu olevan Etelä-Savon ja Itä Savon alueella kiihtymisvaiheessa, Essoten ja Sosterin antamien ohjeiden mukaisesti seurakunnan jumalanpalvelukset Mikkelin, Savonlinnan ja Pieksämäen alueella toimitetaan 28.2.-28.3. välisenä aikana suljetuin ovin ja seurakunnan jumalanpalvelukset striimataan. Ehtoollisen jakamisesta voi sopia henkilökohtaisesti olemalla yhteydessä papistoon. Tämän lisäksi seurakunta tulee tiedottamaan ehtoollisen jakoajankohdista tiedotuskanavissaan. Suositamme vahvasti, etteivät seurakuntalaiset matkustaisi kiihtymisalueilta muiden paikkakuntien palveluksiin. ESSOTEN ALUEEN OHJEISTUS KORONAPANDEMIAN KIIHTYMISVAIHEESSA 28.3.2021 SAAKKA |