Hautaan siunaaminen

Jokainen meistä joutuu kohtaamaan kuoleman joskus. Ortodoksisen ihmisen kuollessa omaisten tulee ottaa välittömästi yhteys yleensä vainajan oman ortodoksisen seurakunnan kirkkoherraan. Yhteydenotto tapahtuu helpoimmin seurakunnan viraston kautta. Tällöin sovitaan ruumiinsiunauspäivä, ja samalla on mahdollisuus sopia myös muista hautaukseen liittyvistä käytännön järjestelyistä.

Arkku ja muut hankinnat

Ortodoksisen ruumiinsiunauksen väri on ylösnousemusta symbolisoiva valkoinen. Ortodoksien arkun väriksi suositellaan siten valkoista. Koska ruumiinsiunaus tapahtuu arkku avoinna, ei kannessa saa olla saranoita, vaan sen tulee olla irrotettavissa.

Kirkon tavoista hyvin perillä olevat varaavat kuoleman lähestyessä itselleen ns. kuolinvaatteet. Tämä tarkoittaa parempaa pukua alusvaatteineen ja kenkineen. Kuoleman kohdattua vainaja pestään ja puetaan näihin kuolinvaatteisiin ja laitetaan sitten arkkuun. Tämän jälkeen voidaan toimittaa muistopalvelus vainajan kuolemattoman sielun puolesta. Papin ollessa paikalla hän toimittaa lyhyen litaniapalveluksen, maallikko taas lukee rukouksia rukouskirjasta.

Nykyään vainajan arkkuun laittaminen jää useimmiten hautaustoimiston hoidettavaksi.

Vainajalla on kaulassaan risti, joka ei vakiintuneen tavan mukaan ole kultaa eikä hopeaa. Hänen ylleen laskostetaan ohut rukouksin ja ikonikuvin kirjailtu kateliina. Otsaa kiertämään laitetaan vielä paperinauha, "voiton seppele", jossa on teksti: "Pyhä Jumala, pyhä väkevä, pyhä kuolematon, armahda meitä." Vainajan rinnalle asetetaan pieni ikoni. Arkkuun voi luonnollisesti asettaa myös kukkia.


Ruumiinsiunaus

Vainaja tuodaan kirkkoon noin 15 minuuttia ennen hautauspalveluksen alkua. Pappi ja kanttori tulevat ovelle vastaanottamaan vainajaa. Myös omaiset ovat tuolloin läsnä. Arkku asetetaan keskelle kirkkoa kasvot alttariin pain. Sivustoille asetetaan kynttilänjalat, joihin saattoväki voi sytytellä kirkkokynttilöitä, tuohuksia. Arkun kansi avataan ja siirretään sivustalle.

Ortodoksinen perinne edellyttää, että vainajan siunaus toimitetaan arkku avoinna. Haluttaessa voi vainajan kasvot peittää ohuella kasvoliinalla. Vainajaa ei pelätä. Hän on omaistensa ja rakkaittensa ympäröimänä viimeisen kerran näkyväisesti läsnä.

Ennen hautauspalveluksen alkua jaetaan saattoväelle kirkkokynttilät eli tuohukset, jotka sytytetään.

Hautaustoimitus on rukousta vainajan kuolemattoman sielun puolesta. Aina uudelleen ja uudelleen toistetaan rukous: Saata, Herra, lepoon, nukkuneen palvelijasi sielu. Toimituksen aikana seisotaan. Kirkon seinustoilla on penkkejä levähtämistä varten. Papin suitsuttaessa pyhää savua kansaan päin kumarretaan Jumalan näkymättömän pyhyyden edessä. Ristinmerkkiä voi tehdä myös ei-ortodoksi.

Jäähyväiset

Hautaustoimituksen loppuosassa on ns. jäähyväisten jättäminen. Tuohuskynttilät sammutetaan. Omaiset ja ystävät tulevat vuoron perään arkun ääreen, rukoilevat ja pyytävät mielessään vainajalta anteeksi. He ottavat käteensä vainajan rinnalla olevan pienen ikonin ja suutelevat sitä. Vainaja voidaan siunata tekemällä ristinmerkki vainajan yllä, toinen taas jäähyväisiksi hellästi koskettaa rakkaan omaisen poskea.

On toivottavaa, että kaikki ruumiin siunaukseen osallistujat uskontokuntaan katsomatta kävisivät jättämässä vainajalle jäähyväiset vaikkapa seisomalla hetken avoimen arkun ääressä.

Tämän jälkeen pappi siunaa vainajan arkkuun ristinmuotoisesti laitettavalla hiekkalla ja lausuu sanat: "Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on, maanpiiri ja ne, jotka siinä asuvat." Arkku suljetaan. Mikäli kukkalaitteiden laskeminen tapahtuu kirkossa, suoritetaan se tällä paikalla. Ortodoksinen kirkko suosittelee niiden teksteiksi kirkon rukouksia. "Saata, Herra, lepoon nukkuneen palvelijasi sielu"; on niistä yleisimmin käytetty. Tekstiksi sopii hyvin myös pääsiaistropari: "Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville eläman antoi."


Kirkosta haudalle

Kirkosta poistuttaessa pappi ja laulajat kulkevat saattueessa ensimmäisenä. Hautajaissaattueessa autolla kuljettaessa pappi ajaa ruumisauton edellä.

Vainaja lasketaan hautaan kasvot itään pain. Paratiisin uskotaan sijaitsevan idässä ja sieltä koittaa myös ylösnousemus. Ennen haudan peittämistä toimitetaan vielä litaniapalvelus. Sitten seuraa kukkalaitteiden laskeminen. Hautaustilaisuuden päätteeksi lauletaan vielä kirkkoveisu. Tilaisuuden päättäminen luterilaiseen virteen ei ole ortodoksisen hautauspalveluksen henkeen sopivaa. Pappi ja kanttori tulevat siitä sovittaessa mukaan yhteiseen muistotilaisuuteen.


Esirukous

Kirkossa on tapana muistella vainajaa 40 päivän kuluttua kuolemasta. Tällöin toimitetaan haudalla tai kirkossa lyhyt muistopalvelus eli panihida, johon omaiset kokoontuvat. Tästä tilaisuudesta voi sopia papin kanssa jo hautajaisten yhteydessä. Muistopalveluksia vainajan sielun puolesta voi pyytää muulloinkin esimerkiksi kuoleman vuosipäivänä.

Lähimmäisen rakkauden mukaan tehtävämme on muistaa rakasta omaistamme myös omissa päivittäisissä rukouksissamme. Kirkossa on etualalla vainajien muistelupöytä. Sinne voimme sytyttää tuohuksen ja mielessämme rukoilla: Anna, Herra lepo ja rauha, rakkaalle omaisellemme.


Hautaristi

Ortodoksiseen perinteeseen ei oikein kuulu hautakivet. Perinteisesti haudalle kuuluu laittaa risti, joka voi olla puusta, metallista tai kivestä. Haudalla voi myös olla pieni grobu, joka on hirsinen, salvostettu ja laudoilla harjakatettu, karjalaisen ja pohjoisvenäläisen perinteen mukainen hautamuistomerkki, pieni maja.