Neuvosto käsitteli tulevaa seurakunnantarkastusta24.01.2021 Neuvosto kokoontui 20.1. vuoden ensimmäiseen kokoukseen Mikkeliin. Metropoliitta Arseni on tulossa pitämään seurakunnantarkastusta pe-su 5.-7.2.2021 Saimaan seurakunnassa. Piispan tulee tehdä kokonaistarkastus hiippakuntansa seurakunnassa vähintään joka viides vuosi. Varkauden seurakunnassa tehtiin viimeisin tarkastus vuonna 2015. "Seurakunnantarkastuksen tarkoituksena on edistää seurakunnan hengellistä elämää, kristillistä kasvatusta sekä hallinnollista ja taloudellista kehitystä". Kirkkojärjestys 72 § Neuvosto hyväksyi laajan keskustelun jälkeen seurakunnantarkastuskertomuksen, joka lähetetään metropoliitalle. Neuvosto päätti myös toimista kiinteistöpäällikkö Matti Rouvisen muistion johdosta, jonka hän oli toimittanut osana seurakunnantarkastuksen prosessia. Neuvoston I varapuheenjohtajaksi valittiin Tuula Jukarainen Mikkelistä ja II varapuheenjohtajaksi Pentti Reinikainen, molemmat vuodeksi 2021. Neuvoston puheenjohtajana toimii kirkkoherra. Neuvoston pöytäkirja 20.1.2021 |