Arkkipiispa Elian, metropoliitta Arsenin ja piispa Sergein pääsiäistervehdys: Korvaamaton lahja

20.04.2025

Olemme saaneet jälleen edetä näihin ylösnousemusjuhlan päiviin, joita pyhä kirkkomme kuvailee pääsiäiskanonissa ”juhlien juhlaksi ja riemujen riemuksi” (3. veisun irmossi).

Enkelin tuoma sanoma Vapahtajan ylösnousemuksesta sai mirhantuojanaiset yhtä aikaa pelon ja ilon valtaan. Pääsiäisen ilo on iloa siitä, ettei kuolemaa ole, että ihmiselämällä on korkeampi, ikuisuuteen ulottuva merkitys.

Pääsiäisenä voimme ymmärtää selkeimmin sen, miten Herra on aina kanssamme kaikista lankeemuksistamme, synneistämme, suruistamme ja heikkouksistamme huolimatta. Hänen kätensä on ojennettuna meitä kohti ja Hän odottaa vain yhtä asiaa: että käännymme Hänen puoleensa ja päätämme seurata Häntä.

Tarvitsimme paaston aikana Jumalan apua ymmärtääksemme, kuinka syvästi synti on vaikuttanut meihin. Synti on vääristänyt ihmisluontoa lankeemuksesta lähtien ja se on kuolevaisuutemme syy. ”En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo… Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?” (Room. 7:19, 24), kysyi pyhä apostoli Paavali.

Vain Herra voi pelastaa! Ja juuri pelastuksemme tähden Jumala otti ihmisluonnon, jakoi kanssamme kaikki mahdolliset murheet ja kärsimykset maallisessa elämässä: herjauksen ja moitteen, tuskan ja sairauden, läheisten pettämisen, yksinäisyyden, jopa katkeran tunteen Jumalan hylkäämisestä. Meidän puolestamme Hän kärsi äärimmäisen tuskallisen ja häpeällisen teloituksen ristillä.

Hän otti kaiken tämän päällensä ja kesti sen vapaaehtoisesti mittaamattomasta rakkaudestaan luomaansa ihmistä kohtaan pelastuksemme tähden. ”Isä rakastaa minua, koska minä annan henkeni – saadakseni sen jälleen takaisin. Kukaan ei sitä minulta riistä, itse minä sen annan pois. Minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin” (Joh. 10:17–18).

Kuljimme suuren paaston Hänen kanssaan ja myötäelimme ristin kärsimyksen tapahtumat. Nyt ilonamme on sanoma Kristuksen voitosta kuolemasta ja siitä, että meille kaikille on annettu korvaamaton lahja, ikuinen autuas elämä Jumalan kanssa: ”Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi” (Kor. 15:22–23).

Näemme jatkuvasti ympärillämme monia murheita, sotia ja taloudellista ahdinkoa, jotka saavat meidät muistamaan Herran sanat viimeisistä ajoista: ”Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee” (Matt. 24:12).

Kristus yhdistää evankeliumissa rakkauden köyhtymisen suoraan uskon köyhtymiseen ja laittomuuden eli synnin lisääntymiseen. Tämä tarkoittaa, että ainoa vastalääke ”kuoleman pistolle” on paluu Jumalan luo, taistelu syntiä vastaan ja niin vahvan uskon kasvattaminen itseemme, että se voi voittaa kaiken. Mutta miten tämä tehdään?

Pyhä Kaukasian piispa Ignati (Brjantšaninov) opettaa, että evankeliumin käskyjen mukaan elämisestä syntyy elävä tunne Jumalan läsnäolosta. Hän sanoo: ”Vakaumus käskyjen täyttämisestä on varmuutta, joka vaikuttaa ihmisen sielussa: se on vahvempi kuin mikään ulkopuolinen vakaumus. Evankeliumin käskyt rauhoittavat, elävöittävät ja vahvistavat sielua… Aisteille näkymätön Jumala tulee elävällä uskolla näkyväksi sielun silmälle – mielelle”.

Apostoli Johannes todistaa: ”Jumala on rakkaus” (1.Joh. 4:8). Juuri rakkaus, syvä sisäinen sukulaisuus Jumalaan, on tulevan aikakauden, siunatun ikuisuuden salaisuus. Meidät on kutsuttu oppimaan tämä täällä, tavallisessa jokapäiväisessä elämässämme maan päällä. ”Älkää tavoitelko vain omaa etuanne vaan myös muiden parasta. Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli” (Fil. 2:4–5), neuvoo pyhä apostoli Paavali.

Yrittäkäämme tämän pääsiäisjuhla-ajan välttää toisten tuomitsemista ja vihamielisyyttä muita kohtaan. Pyhät isät opettavat, että lähimmäistä ei pidä kohdella ainoastaan kunnioituksella, vaan myös hartaudella, koska jokainen kantaa Jumalan kuvaa. Pyhä Abba Dorotheos Gazalainen toteaa lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Lähimmäisessäsi on elämä ja kuolema”.

Näillä ajatuksilla onnittelemme teitä Kristuksessa rakkaat isät veljet ja sisaret Herramme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemusjuhlana ja toivotamme teille kaikille rauhaa, onnea, terveyttä, iloa, lohtua ja hengellistä vahvistumista!

Elia
Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa

Arseni
Kuopion ja Karjalan metropoliitta

Sergei
Haminan piispa

16.09.2026Kanttorin määräaikainen toimi avoinna Saimaan ortodoksisessa seurakunnassa
04.09.2026Perheretki Savonlinnaan ja Tanhuvaaraan la 17.10.
14.08.2026Mikkelin Kesä-Mikael su 30.8.
13.08.2026Ilmoittautuminen katekumeenikursseille on käynnissä!
07.08.2026Retki Kuopion kirkkomuseo Riisaan 12.9.
16.06.2026Vireä konserttikesä Savonlinnan ort. kirkolla
15.06.2026Olemme mukana Hulivili-karnevaaleilla!
29.05.2026Tervetuloa koko perheellä Visulahden praasniekkapäivään!
30.04.2026Uunituore kirja arkkimandriitta Hermannin elämästä
22.04.2026Kesätyöhaku on käynnissä huhtikuun ajan
19.02.2026Katumukselle osallistuminen suuren paaston aikana
16.02.2026Piispojen yhteinen paimenkirje suuren paaston alkaessa
23.01.2026Kurssi ortodoksisesta sukututkimuksesta
16.01.2026Ekumeeninen rukousviikko 18.-25.1.2026
09.01.2026SOS:n väkiluku nousi 11 jäsenellä
07.01.2026Ortodoksinen Rakkaus-seminaari Mikkelissä la 31.1.
06.01.2026Muutoksia kirkollisten ilmoitusten julkaisussa
19.11.2025Mikkelin ja Savonlinnan kuorot konsertoivat yhdessä
02.11.2025Diakoniksi vihkiminen Mikkelin kirkon praasniekassa
18.10.2025Liity mukaan uuteen WhatsApp-yhteisöömme!
17.10.2025Mikkelin Ylienkeli Mikaelin kirkko mukana Museoiden yössä
10.10.2025Asunnottomien yö 17.10.2025
17.09.2025Tekemistä syyslomalle: Perheiden kylpyläretki Kuopioon la 18.10.
16.08.2025Ilmoittautuminen katekumeenikursseille on käynnissä!
24.04.2025Ilmoittautuminen Visulahden praasniekkaleirille on käynnistynyt!
23.04.2025Isä Mikko Mentulle kultaristi
20.04.2025Arkkipiispa Elian, metropoliitta Arsenin ja piispa Sergein pääsiäistervehdys: Korvaamaton lahja
07.04.2025KESÄTÖIHIN SEURAKUNTAAN!
12.03.2025Isä Serhii Danilov Filantropia ry:sta vierailulla 20.-23.3.
05.03.2025Papisto tavoitettavissa katumuksen sakramenttia varten!
05.03.2025Filantropian ry:n paastokeräys naistyön hyväksi Etiopiassa
02.02.2025ONL: Ortodoksisen lapsi- ja nuorisotyön turvallisemman tilan ohjeet
14.01.2025Seurakunnan väkiluku kasvoi 18 jäsenellä
09.01.2025Kristittyjen ykseyden rukousviikko 18.-25.1.2025
22.11.2024Yhdessä kohti joulua - Ekumeeninen joulukonsertti Mikkelissä su 1.12.2025
21.11.2024Valtuusto: talousarvio ja toimintasuunnitelma 2025
20.11.2024Filantropian joulupaastokeräys kannetaan naistyölle Syyriassa
15.11.2024Metropoliitta Arsenin paimenkirje joulupaaston alkaessa
06.11.2024Anteeksianto ja armahdus -seminaari Mikkelissä 8.2.2025
02.10.2024Asunnottomien yötä vietetään Mikkelin kirkolla to 17.10.
11.09.2024Perheretkelle Lappeenrantaan la 19.10.!
09.08.2024Tervetuloa Kesä-Mikael -tapahtumaan!
19.06.2024Ortodoksinen askartelutyöpaja Mikkelin Hulivilikarnevaaleilla 25.6.
14.06.2024Karjalaiset kesäjuhlat Mikkelissä 15.-16.6.2024
12.06.2024Savonlinnan Yösoitot Pyhien Sakariaan ja Elisabetin kirkossa heinäkuussa 2024
29.05.2024Visulahden praasniekka ja perhepäivä la 29.6.
23.04.2024Kirkkoherra Bogdan Grosulle rovastin arvo
25.03.2024Kesätöihin seurakuntaan!
28.02.2024Sovintoa tekemässä - Filantropian Suuren paaston keräys 2024
24.02.2024Ota yhteyttä luottamushenkilöihin!
12.02.2024Papit tavoitettavissa katumuksen sakramenttia varten
04.02.2024Valtuuston pj:ksi Helena Kaukopuro Mikkelistä
10.01.2024Ekumeeninen rukousviikko 18.-24.1.2024
11.12.2023Osallistu Filantropian paastokeräykseen
26.11.2023Kirkolliskokous Uuden Valamon luostarissa
23.11.2023Rovasti Leo Iltola kuollut
19.11.2023Seurakuntavaalien tulos
13.10.2023Kärsimys-seminaari 3.2.2024
04.10.2023Seurakunta mukana Mikkelin Asunnottomien yössä ti 17.10.
28.09.202313 ehdokasta valtuustovaaleissa
23.08.2023Ilmoittautuminen syksyn katekumeenikursseille on käynnissä!
14.08.2023Lähde ehdokkaaksi - seurakuntavaalit marraskuussa!
07.07.2023Retki Helsinkiin kirkon autonomian 100-vuotisjuhlaan 9.-10.9.2023
14.06.2023Kanttorit konsertoivat PSHV:n juhlapäivänä Valamossa 28.6.
31.05.2023Perhepäivä Visulahdessa to 29.6. - ilmoittaudu nyt!
25.04.2023Ekumeeninen teko -tunnustus ukrainalaisten pakolaisten auttamiseksi Mikkelissä
22.04.2023Tervetuloa hiippakunnan nuorisopäiville Puroniemeen 20.-21.5.!
19.04.2023Ortodoksinen kirkkolaulu esillä Savonlinnan Kuorofestivaalissa 26.-28.5.
09.04.2023Metropoliitta Arsenin pääsiäistervehdys
01.04.2023Verkkosivuilla kävijöitä yli 700.000
11.03.2023Elintarvikekeräys ukrainalaisten hyväksi
02.03.2023Seurakunta hakee nuoria kesätöihin!
12.02.2023Kirkkomme papistoa vierailulla Konstantinopolissa
18.01.2023Ortodoksinen rukousseminaari Mikkelissä la 11.2.2023
15.01.2023Ekumeenisen rukousviikon tapahtumia tammikuussa
23.12.2022Metropoliitta Arsenin joulutervehdys
21.12.2022Verkkopalveluksia Helsingistä
01.12.2022Kanttori Maria Bondarenko siirtyy Lappeenrantaan - Varkauden kanttorin toimi avoinna
13.11.2022Kuorojen yhteiset joulukonsertit Savonlinnassa ja Varkaudessa
20.10.2022Musta Norppa -festivaali tuo kellokonsertin Savonlinnan kirkkoon
19.10.2022Nuorisovaihtomatka Konstantinopoliin
13.10.2022Ylienkeli Mikaelin kirkko mukana Museoiden yössä pe 28.10.
15.09.2022Kuorojen yhteinen koulutuspäivä Varkaudessa 1.10.
05.09.2022Ilmoittautuminen suosituille katekumeenikursseille on jälleen käynnissä!
18.08.2022Syysretki Pieksämäen Paltaselle
13.08.2022Perheretki Jyväskylään la 24.9.2022
12.08.2022Ikonimaalauskurssi Soisalon opistolla Varkaudessa
03.08.2022Tervetuloa telinetalkoisiin!
03.08.2022Savonlinnan jumalanpalvelukset siirtyvät Pikkukirkkoon
20.07.2022Pikkukirkon kirkonkellot alkavat soida
15.07.2022Uspenie -kvartetti konsertoi la 6.8. Mikkelissä
30.06.2022Ilmoittaudu Nuorten musiikkileirille
22.06.2022Varkauden ja Mikkelin kirkot kesän ajan avoinna vierailijoille
16.06.2022Mikkelin kirkon ikonimaalaukset etenevät kesällä 2022
15.06.2022Kirkollishallitukselta 35 000 euroa Savonlinnan Pikkukirkon peruskorjaukseen
14.06.2022Neuvosto suunnitteli Savonlinnan Pikkukirkon remonttia
01.06.2022Perhepäivä Visulahdessa ti 28.6. - ilmoittaudu nyt!
19.05.2022Piispa muisti laulajia siunauskirjoin
09.05.2022Luento itkuvirsiperinteestä
08.05.2022Romanttisia kevättuulia Poleenissa

Näytä lisää »