SOS haluaa pysyä itsenäisenä - selkeä ei Karjalan hiippakunnan hallintouudistukselle

Karjalan hiippakunnassa on vireillä hallinnonuudistushanke, jonka tavoitteena on yhdistää nykyisiä seurakuntia vain kahdeksi seurakunnaksi. Muut seurakunnat toimisivat  "superseurakuntien" kappeliseurakuntina. Hankesuunnitelmaa perustellaan mm. seurakuntien väkiluvun laskulla Kirkon itäisissä seurakunnissa, joka merkitsee seurakuntien taloudellisen kantokyvyn heikkenemisestä.

Saimaan ortodoksisen seurakunnan valtuusto päätti 15.11. yksimielisesti, että Saimaan ortodoksinen seurakunta haluaa jatkaa itsenäisenä seurakuntana. Todettiin lisäksi, että työryhmän esittämä hallintomalli on vailla tarkoituksenmukaisuutta tavoitteissaan ja että se on osittain valmisteltu ja esitelty kyseenalaisilla menettelytavoilla seurakunnille.

Työryhmän asiakirjat pohjautuvat omituiseen lähtökohtaan: on nostettu kädet ylös hiippa-kunnan väestökehityksen edessä ja hyväksytty negatiivinen kehitystilanne kehittämisen läh-tökohdaksi. Miksi näin? Miksi työryhmä ei ole pohtinut vaihtoehtoja, jolla väestökehitys voi-taisiin pysäyttää?

Saimaan ortodoksinen seurakunta kiinnittää huomiota myös asiakirjojen sisältöön, jossa Po-wer point –diojen otsikointi ja sisältö eivät vastaa toisiaan. Useat diat ovat myös vaikeasti tulkittavia. Lisäksi on käytetty vanhentuneita tietoja.

Asian käsittely on ollut myös omituista. Työryhmän työn esitellyssä ja kirkollishallituksen päätöksenteon julkituomisessa on käytetty sellaisia sanakäänteitä, joilla on tuotu yksiselitteisesti esille vain yksi vaihtoehto: tämä työryhmän esittämä toimintamalli on valittava, aivan kuin se oli se jo päätetty. Mielestämme on käytetty kyseenalaisia menettelytapoja ja omituista hallinnollista viestintää.

Saimaan ortodoksinen seurakunta toteaa, että se on syntynyt Mikkelin ortodoksisen seura-kunnan fuusioitumisen tuloksena Varkauden ortodoksiseen seurakuntaan vuoden 2017 alusta. Seurakuntien liitoshankkeeseen lähdettiin KP arkkipiispa Leon johdolla. Liitos on toteutunut hyvin. Luottamushenkilöt ovat yksituumaisia ja ovat innolla uutta seurakuntaa kehittämässä. Seurakunta on saanut uudet työntekijät Mikkeliin.

Katsomme, että jos tässä tilanteessa muutaman vuoden kuluttua Saimaan ortodoksinen seurakunta lakkautettaisiin ja fuusioitaisiin Kuopioon seurakuntaan, se varmasti aiheuttaisi kirkosta eroamisia, rapistuttaisi seurakuntaidentiteettiä ja sitoutumista, lamaannuttaisi luottamusmiestoimintaa ja heikentäisi voimakkaasti vapaaehtoistoimintaa.

Pyydämme kirkollishallitusta tutustumaan esimerkiksi poliisihallinnon hallintomuutoksiin ja sen kielteisiin vaikutuksiin Itä-Suomessa, kun jokunen vuosi sitten muodostettiin Itä-Suomen poliisilaitos.

Saimaan ortodoksinen seurakunta näkee, että työryhmän vauhti on aivan liian kova. Työryhmän esittämällä mallilla ei voida edetä, koska työryhmä ei ole osoittanut konkreettisia säästöjä, mitä mallilla voitaisiin saavuttaa.

On itsestään selvää, että seurakuntien on ryhdyttävä taloutensa sopeuttamiseen, jos ja kun seurakuntien väkiluku ja verotulot vuosi vuodelta laskevat. Kuitenkin on sangen omituista, että työryhmän valmistelumuistio kirkollishallituksen istuntoon 8.9.2017 organisaatiomuutoksesta Karjalan hiippakunnassa sisältää johtopäätöksen: talouden säästöt saavutetaan muuttamalla organisaatiomallia hiippakunnassa. Tätä työryhmän väittämää se ei perustele numeraalisesti mitenkään. Sen sijaan työryhmä esittää idealistisia odotusarvoja sanallisesti kahden jättiseurakunnan ja kappeliseurakunta -mallistaan. Mitä muuta työryhmä voikaan to-deta, sillä kappeliseurakuntamallia ei ole Kirkossamme millään tavalla testattu!

Seurakuntien suurimmat kulut ovat henkilöstö- ja kiinteistökulut. Miksi työryhmä ei rohjennut sanoa, että organisaatiomallia muuttamalla lopulta pyritään esimerkiksi siihen, että kanttoreiden työsuhteita muutetaan osa-aikaisiksi ja seurakuntien kiinteistöjä myydään tai suljetaan! Nämä ovat selkeimpiä tapoja säästää kuluissa.

Seurakuntakoon kasvattamisessa on kyse valtavasta muutoksesta. Ihmisillä on aitoja pelkoja oman yhteisönsä katoamisesta suurseurakunnan alle, eikä senkään takia tällaisessa prosessissa saa kiirehtiä. Sama koskee myös seurakuntien henkilöstöä. Jos päätökset sanellaan ylhäältä käsin, syntyy vahvaa turhautumista ja tunne siitä, etteivät työntekijät ole luottamuksen ja avoimuuden arvoisia.

Seurakuntien yhdistäminen on vahvasti seurakuntien välinen asia, eikä niissä voi lähteä ylhäältä päin pakottamaan tai painostamaan seurakuntaliitoksiin. Kysymyksessä on seurakuntien taloudellinen ja hallinnollinen itsenäisyys, joka näkyy lainsäädännössä erittäin voimakkaana. Tähän astikin on toimittu siten, että taloudellisissa vaikeuksissa olevat pienemmät seurakunnat ovat neuvotelleet isompien seurakuntien kanssa mahdollisista liitoksista.

Työryhmä ei ole pohtinut, miten jo nykyisessä organisaatiomallissa piispa voi käydä taloutta sopeuttavia keskusteluja seurakunnissa, jolloin päätökset tehtäisiin yhteistuumin. Piispan tehtävänä on vuosittain antaa lausunto seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelmasta. Hän on voinut myös seurakunnantarkastuksessa ohjata seurakunnan tulevia vuosia. Piispan ohjaavaa toimintaa voidaan nykyisessä organisaatiomallissa voimistaa hyvin yksinkertaisesti ilman aikaa ja vaivaa vievää organisaatiomallin muutosta.