Varotoimia kirkoissa koronaviruksen takia

12.03.2020

Koronaviruksen aiheuttaman terveysvaaran vuoksi Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni on antanut seurakunnalle ohjeet, joilla pyritään vähentämään tartuntavaaraa kirkossa.

Seurakuntien kaikessa toiminnassa tehostetaan käsi-, yskimis- ja aivastamishygieniaa sekä minimoidaan fyysisten kontaktien määrää. Siksi tulee pidättäytyä kättelemisestä, halaamisesta, kristottamisesta eli poskisuudelmista sekä ikonien, ristin tai papin käden suutelusta. Ehtoolliseen osallistumisesta voi hyvin onnitella suusanallisesti ilman poskisuudelmia. Pappi voi myös antaa siunauksen niin, ettei käsikontaktia tarvita ja ristillä voi siunata niin, ettei sitä suudella.

Ehtoollinen jaetaan kertakäyttöisillä puukuidusta valmistetuilla kahvilusikoilla, jotka hävitetään polttamalla. Ehtoollisella käynnin jälkeen ei tule suudella maljaa, eikä pyhistä Lahjoista osallistuneen suuta pyyhitä liinalla, vaan liinaa käytetään vain siltä varalta, että sillä otetaan kiinni mahdollisesti putoavat pyhät Lahjat. Jälkiviiniä ei jaeta, koska se ei liturgisesti ole välttämätön.

Ohjeet ovat voimassa kaikissa seurakunnissa niin kauan, kunnes hiippakuntien piispat antavat ohjeet paluusta normaalikäytäntöön.

23.04.2024Kirkkoherra Bogdan Grosulle rovastin arvo
25.03.2024Kesätöihin seurakuntaan!
28.02.2024Sovintoa tekemässä - Filantropian Suuren paaston keräys 2024
24.02.2024Ota yhteyttä luottamushenkilöihin!
12.02.2024Papit tavoitettavissa katumuksen sakramenttia varten
04.02.2024Valtuuston pj:ksi Helena Kaukopuro Mikkelistä
10.01.2024Ekumeeninen rukousviikko 18.-24.1.2024
11.12.2023Osallistu Filantropian paastokeräykseen
26.11.2023Kirkolliskokous Uuden Valamon luostarissa
23.11.2023Rovasti Leo Iltola kuollut

Siirry arkistoon »