Valtuusto innostui

30.01.2020

Uusi valtuusto kokoontui järjestäytymiskokoukseen torstaina 29.1. Varkauteen. Valtuutetut innostuivat yli tunnin keskusteluun seurakunnan tulevaisuudesta ja pyhäkköyhteisöjen toiminnan kehittämisestä. Keskustelun päätteeksi valtuutetut päättivät järjestää samoista teemoista visioseminaarin, johon kutsutaan valtuuston ja neuvoston jäsenet sekä päätoimiset työntekijät.

Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti vuodeksi 2020 sosionomi amk Jarmo Ihalainen Varkaudesta. I varapuheenjohtajaksi valittiin luokanopettaja Tanja Kuismala-Kähäri Mikkelistä ja II varapuheenjohtajaksi teologian tohtori Irina Karvonen Varkaudesta. Valtuuston sihteerinä toimii tänä vuonna laatukoordinaattori Kari Lipponen Varkaudesta.

Neuvostoon tulivat valituiksi vuosille 2020-2023 kirkkoherra Bogdan Grosun ja pääkirkon isännöitsijä Jarmo Ihalaisen lisäksi Vladimir Airikainen (Juva), Ilkka Häyrinen (Pieksämäki), Tuula Jukarainen (Mikkeli), Henna Mertanen (Mikkeli), Irina Karvonen (Varkaus), Maria Lehtola (Savonlinna) ja Pentti Reinikainen (Varkaus).

Pyhäkköjen isännöitsijät valittiin seuraavasti. Varkauden pääkirkon isännöitsijänä jatkaa Jarmo Ihalainen. Samoin Mikkelin kirkon isännöitsijänä jatkaa Hannu Rautio, Savonlinnan kirkon isännöitsijänä jatkaa Matti Karhu ja Leppävirran tsasounan isännöitsijänä jatkaa Heikki Anteroinen. Uutena isännöitsijänä Pieksämäen kirkossa aloittaa Ilkka Häyrinen.

Kiinteistölautakuntaan valittiin Ilkka Häyrinen Pieksämäeltä, Jarmo Ihalainen Varkaudesta, Matti Karhu Savonlinnasta, Aulis Partala Leppävirralta ja Hannu Rautio Mikkelistä.

Vaalilautakuntaan valittiin Heikki Anteroinen Leppävirralta, Helena Kaukopuro Mikkelistä, Tuula Parkkonen Savonlinnasta.

Luottamushenkilöiden edustajaksi hiippakuntaneuvoston valittiin Kristiina Markkula Mikkelistä.


24.06.2020Valtuusto hyväksyi tilinpäätöksen 2019
12.06.2020Ortodoksisen uskonnon opettajan virka haussa
11.06.2020Neuvoston 4.6.2020 päätöksiä
02.06.2020Valamon luostari siirtyy kahden toimintakauden malliin
28.05.2020Seurakunnan kesäkuulumiset: kirkon maalausta, striimausta ja palveluksia ulkona
24.05.2020Joukko rukoushetkiä saatavilla YouTubessa
15.05.2020Metropoliitta Arsenin paimenkirje Kuopion ja Karjalan hiippakunnan seurakunnille
03.05.2020Seurakuntaelämä korona-aikana
25.04.2020Sinun Savo -kaupunkilehti uutisoi EU:n ruoka-avun jakelusta
24.04.2020Ort.fi: Nykyiset rajoitustoimet kirkon toiminnassa käytössä ainakin heinäkuun loppuun

Siirry arkistoon »