Valtuusto: Tarkoituksenmukaisuutta vailla olevat ja liian nopealla aikataululla tehdyt hallinnonuudistukset tulevat halvaannuttamaan seurakuntien ydintoimintaa

30.06.2019

Valtuusto päätti 27.6. kokouksessaan, että ”Saimaan ortodoksinen seurakunta haluaa jatkaa itsenäisenä seurakuntana, kuten se on ilmoittanut jo aikaisemmissa lausunnoissa kirkollishallitukselle, koska seurakunnan taloudellinen ja toiminnallinen tilanne ei ole kestämätön. Näin Saimaan seurakunnan liittäminen Jyväskylän seurakuntaan ei ole tarkoituksenmukaista.”

Kirkollishallitus oli pyytänyt eräiden seurakuntien valtuustoilta lausuntoa 9.4.2019 kirkollishallituksen päätöksistä. Yhdessä niistä ehdotettiin, että Saimaan seurakunta liitettäisiin Jyväskylän seurakuntaan ja siitä tulisi Jyväskylän kappeliseurakunta.

Valtuusto antoi nelisivuisen lausunnon. Valtuuston mielestä kirkollishallituksen tulisi perustella esityksiään seurakuntien liittämisestä toiseen tarkoituksenmukaisuuden näkökulmasta, koska muutoin kirkollishallitus saattaa ylittää toimivaltansa.

Valtuuston mielestä kirkollishallitus ei voi mennä yli siitä, mitä kirkolliskokous 27.11.2017 on päättänyt: ”Seurakuntien tulee olla toiminnallisesti ja kulttuurisesti tarkoituksenmukaisia kokonaisuuksia ja taloudellisesti omavaraisia. Seurakuntarajat ja -rakenteet arvioidaan ja muutetaan tarvittaessa koko kirkon tasolla vuoteen 2020 mennessä.” Valtuusto tähdensi, että kirkolliskokouksen päätöksessä on hyvin merkittävä tarvittaessa –sana.

Valtuuston mielestä huomio on nyt kiinnitettävä Kuopion seurakunnan vaikeuksiin, kun siihen ovat todennäköisesti liittymässä Iisalmen ja Rautalammin seurakunnat, ja kun Kuopion seurakunnalla on tällä hetkellä 25 kiinteistöä, jotka jo tässä vaiheessa rasittavat sen taloutta.

Valtuusto näki, että vailla tarkoituksenmukaisuutta olevat ja liian nopealla aikataululla tehdyt hallinnonuudistukset tulevat halvaannuttamaan seurakuntien ydintoimintaa.

Valtuuston lausunto kirkollishallitukselle 27.6.2019


19.02.2026Katumukselle osallistuminen suuren paaston aikana
16.02.2026Piispojen yhteinen paimenkirje suuren paaston alkaessa
23.01.2026Kurssi ortodoksisesta sukututkimuksesta
16.01.2026Ekumeeninen rukousviikko 18.-25.1.2026
09.01.2026SOS:n väkiluku nousi 11 jäsenellä
07.01.2026Ortodoksinen Rakkaus-seminaari Mikkelissä la 31.1.
06.01.2026Muutoksia kirkollisten ilmoitusten julkaisussa
19.11.2025Mikkelin ja Savonlinnan kuorot konsertoivat yhdessä
02.11.2025Diakoniksi vihkiminen Mikkelin kirkon praasniekassa
18.10.2025Liity mukaan uuteen WhatsApp-yhteisöömme!

Siirry arkistoon »