Mikä kuorolaulussa kiehtoo?

04.03.2017
Lauantaina 18. helmikuuta, sielujen lauantaina, vietimme ylienkeli Mikaelin kirkossa tunnelmallista panihidaa eli vainajien muistopalvelusta. Isä Makarios Alatalo ja kanttori Annaelina Ylhäisi olivat erityisesti kutsuneet entiset kirkkokuorolaiset laulamaan panihidaa, jossa muisteltiin tällä kertaa paitsi kaikkia edesmenneitä ortodoksisia kristittyjä, erityisesti tuonilmaisiin siirtyneitä kirkkokuoron jäseniä.

Panihida toimitettiin kirkossa vainajien muistelupöydän äärellä, jolle seurakuntalaiset olivat sytyttäneet tuohuksia omien rakkaidensa muistolle. Runsas joukko seurakuntalaisia ja noin kymmenkunta entistä kirkkokuorolaista oli tullut yhteiseen palvelukseen, jossa kaikki halukkaat saivat nyt osallistua kirkkolauluun. Tuohuksien loisteessa hämärä kirkkosali loi hartaan ja rukouksellisen ilmapiirin, jossa edesmenneet seurakuntalaiset olivat näkymättömästi läsnä.

Haastattelin ennen palveluksen alkua muutamia entisiä kuorolaisia. Kuopiosta olivat tulleet paikalle Marja Mäkirinta ja Malcolm Hicks, aviopari, jotka lauloivat vuosia kirkkokuorossa ja jotka nykyään ovat siirtyneet Kuopion ortodoksiseen seurakuntaan. Marja ehti laulaa Mikkelin kuorossa noin 18 vuotta sekä sopraanoa että alttoa.

Utelin Marjalta, mikä oli parasta kirkkolaulussa, johon hän totesi seuraavaa: ”Parasta on mielestäni kirkkolaulun rukouksellisuus ja Jumalan ylistäminen sekä yhdessä muiden kanssa laulaminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen. Joskus tosin jää ehkä liian vähän aikaa harjoitella erityisiä palveluksia, jotka eivät vuodenkierrossa toistu kovinkaan usein”.

Malcolm yhtyi vaimonsa näkemyksiin ja lisäsi, että kirkkolaulajana ja lukijana toimimisen myötä tuli osallistuttua säännöllisesti palveluksiin. Hänen mielestään Mikkelin Pyhän ylienkeli Mikaelin kirkko on yksi parhaimmista kirkoista akustiikaltaan niin lukijalle kuin laulajallekin. ”Olin Mikkelin kirkkokuorossa runsaat 15 vuotta”, totesi Malcolm lopuksi ja kiirehti hoitamaan lukijan ja laulajan tehtäviään.

Sopraano Mirja Honko lauloi peräti 25 vuotta kirkkokuorossa – varsin kunnioitettava saavutus! Hänen kirkas, kaunis, koulutettu sopraanonsa kuuluikin usein erittäin hyvin aina kirkon perimmäiseen nurkkaan asti. Mirjan vierellä laulaneena ja häntä seuranneena myös allekirjoittanut pysyi paremmin äänessä, kun vierellä oli harjaantunut laulaja!

Mirjalla onkin takanaan noin 10 vuoden yksinlauluopinnot, joten hänellä on erittäin hyvin laulutekniikka hallussaan ja kirkkokuorossa laulaminen piti edelleen yllä hyvää laulutaitoa. ”Pääsin näin hyvin sisälle ortodoksisuuteen ja sen rukoukselliseen ilmapiiriin kirkkoon liityttyäni, kun tutustuin siihen myös laulaen. Ja yhdessä toisten kanssa laulaminenhan on tunnetusti erittäin terveellistä ja mukavaa.”

Eila Karppinen-Asikainen lauloi sopraanoa kuorossa noin 11 vuotta ja kertoi tästä ajasta seuraavasti: ”Laulaen tuli kirkossa tutuksi koko vuoden kierto, sen juhlat ja paastonajat. Myös rukouksellisuus ja hartaus, joka ortodoksiseen kirkkolauluun aina sisältyy, on kirkkolaulua parhaimmillaan.”

On mukavaa, kun nykyään myös seurakuntalaiset saavat osallistua välillä kirkkolauluun. Tämä tuo palvelukseen enemmän osallistuvuutta ja yhteisöllisyyttä, vaikka joskus ehkä laulammekin vähän alavireisesti tai ”nuotin vierestä”, mutta kuitenkin antaumuksella.

Kirkkokuoro on hyvä harrastus ja elämäntapa, joka tosin vaatii myös opiskelua, jotta laulun taso pysyisi riittävänä ja jotta siitä saisi laulajanakin enemmän irti. Hyvän kanttorin ohjauksessa kirkkokuoro tuo oman tärkeän panoksensa Jumalaa ylistävään, rukoukselliseen palvelukseen.

Kanttori Annaelina Ylhäisi kannustaakin uusia laulajia mukaan kuoroon ja näin palveluksista tulee rikkaampia ja antoisampia itse kullekin.

Teksti ja kuvat: Kristiina Markkula

Mikkelin_kuorolaiset.JPG

Parasta on kirkkolaulun rukouksellisuus ja Jumalan ylistäminen sekä yhdessä muiden kanssa laulaminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen, on monen kuorolaisen kokemus kuorossa laulamisesta.


25.03.2024Kesätöihin seurakuntaan!
28.02.2024Sovintoa tekemässä - Filantropian Suuren paaston keräys 2024
24.02.2024Ota yhteyttä luottamushenkilöihin!
12.02.2024Papit tavoitettavissa katumuksen sakramenttia varten
04.02.2024Valtuuston pj:ksi Helena Kaukopuro Mikkelistä
10.01.2024Ekumeeninen rukousviikko 18.-24.1.2024
11.12.2023Osallistu Filantropian paastokeräykseen
26.11.2023Kirkolliskokous Uuden Valamon luostarissa
23.11.2023Rovasti Leo Iltola kuollut
19.11.2023Seurakuntavaalien tulos
13.10.2023Kärsimys-seminaari 3.2.2024
04.10.2023Seurakunta mukana Mikkelin Asunnottomien yössä ti 17.10.
28.09.202313 ehdokasta valtuustovaaleissa
23.08.2023Ilmoittautuminen syksyn katekumeenikursseille on käynnissä!
14.08.2023Lähde ehdokkaaksi - seurakuntavaalit marraskuussa!
07.07.2023Retki Helsinkiin kirkon autonomian 100-vuotisjuhlaan 9.-10.9.2023
14.06.2023Kanttorit konsertoivat PSHV:n juhlapäivänä Valamossa 28.6.
31.05.2023Perhepäivä Visulahdessa to 29.6. - ilmoittaudu nyt!
25.04.2023Ekumeeninen teko -tunnustus ukrainalaisten pakolaisten auttamiseksi Mikkelissä
22.04.2023Tervetuloa hiippakunnan nuorisopäiville Puroniemeen 20.-21.5.!
19.04.2023Ortodoksinen kirkkolaulu esillä Savonlinnan Kuorofestivaalissa 26.-28.5.
09.04.2023Metropoliitta Arsenin pääsiäistervehdys
01.04.2023Verkkosivuilla kävijöitä yli 700.000
11.03.2023Elintarvikekeräys ukrainalaisten hyväksi
02.03.2023Seurakunta hakee nuoria kesätöihin!
12.02.2023Kirkkomme papistoa vierailulla Konstantinopolissa
18.01.2023Ortodoksinen rukousseminaari Mikkelissä la 11.2.2023
15.01.2023Ekumeenisen rukousviikon tapahtumia tammikuussa
23.12.2022Metropoliitta Arsenin joulutervehdys
21.12.2022Verkkopalveluksia Helsingistä
01.12.2022Kanttori Maria Bondarenko siirtyy Lappeenrantaan - Varkauden kanttorin toimi avoinna
13.11.2022Kuorojen yhteiset joulukonsertit Savonlinnassa ja Varkaudessa
20.10.2022Musta Norppa -festivaali tuo kellokonsertin Savonlinnan kirkkoon
19.10.2022Nuorisovaihtomatka Konstantinopoliin
13.10.2022Ylienkeli Mikaelin kirkko mukana Museoiden yössä pe 28.10.
15.09.2022Kuorojen yhteinen koulutuspäivä Varkaudessa 1.10.
05.09.2022Ilmoittautuminen suosituille katekumeenikursseille on jälleen käynnissä!
18.08.2022Syysretki Pieksämäen Paltaselle
13.08.2022Perheretki Jyväskylään la 24.9.2022
12.08.2022Ikonimaalauskurssi Soisalon opistolla Varkaudessa
03.08.2022Tervetuloa telinetalkoisiin!
03.08.2022Savonlinnan jumalanpalvelukset siirtyvät Pikkukirkkoon
20.07.2022Pikkukirkon kirkonkellot alkavat soida
15.07.2022Uspenie -kvartetti konsertoi la 6.8. Mikkelissä
30.06.2022Ilmoittaudu Nuorten musiikkileirille
22.06.2022Varkauden ja Mikkelin kirkot kesän ajan avoinna vierailijoille
16.06.2022Mikkelin kirkon ikonimaalaukset etenevät kesällä 2022
15.06.2022Kirkollishallitukselta 35 000 euroa Savonlinnan Pikkukirkon peruskorjaukseen
14.06.2022Neuvosto suunnitteli Savonlinnan Pikkukirkon remonttia
01.06.2022Perhepäivä Visulahdessa ti 28.6. - ilmoittaudu nyt!
19.05.2022Piispa muisti laulajia siunauskirjoin
09.05.2022Luento itkuvirsiperinteestä
08.05.2022Romanttisia kevättuulia Poleenissa
05.05.2022Kevätretkelle Urpolaan
27.04.2022Kesätöihin seurakunnalle!
25.04.2022Raamattumaraton Varkaudessa
20.04.2022Saimaan seurakunnan kanttorien ja laulajien pääsiäistervehdys
20.04.2022Muista lahjakortilla Ukrainan pakolaisia!
12.04.2022Pitkäaikaisia kuorolaisia palkittiin
10.04.2022Orvokki Kudjoi palkittujen äitien joukossa
05.04.2022Arkkipiispa Leo: "Kristuksen tähden: herätkää ja tuomitkaa tämä pahuus!
03.04.2022Mikkelissä kyyditään halukkaat kirkkoon vastaanottokeskukselta
01.04.2022Bussilla kirkkoon Mikkelin vastaanottokeskukselta
19.03.2022Vapaaehtoisia tulkkeja tarvitaan pakolaisten tueksi
17.03.2022Tule vapaaehtoiseksi auttamaan Ukrainan pakolaisia!
15.03.2022Kaksi vuotta korona-aikaa - tilanne nyt
27.02.2022Valtuusto päätti ostaa Pikkukirkon
27.02.2022"Mitään oikeutusta sotaan ei ole"
21.02.2022Katso luennot Pyhät ja pyhyys ortodoksisuudessa -seminaarista
19.02.2022Pian tehdään tärkeä päätös: palaako Savonlinnan Pikkukirkko taas seurakuntakäyttöön?
15.02.2022Pian tehdään tärkeä päätös: palaako Savonlinnan Pikkukirkko taas seurakuntakäyttöön?
14.02.2022Neuvosto puoltaa Savonlinnan Pikkukirkon ostamista
10.02.2022Ilmoittaudu mukaan tai katso YouTube:sta - seminaari 19.2. Mikkelissä
02.02.2022Jumalanpalveluksiin ilman ilmoittautumista
26.01.2022Metropoliitta Arseni neuvoston kokouksessa
22.01.2022Isä Mikael Valamon luostarin uudeksi igumeniksi
16.01.2022Seurakunnan koronaohjeet 17.1.-14.2.2022
12.01.2022Ekumeeninen rukousviikko 18.-25.1.2022
11.01.2022Kirkkolaulukurssille Linnalan opistoon
01.01.2022Itä-Suomen aluehallintovirasto: Uusia koronarajoituksia
28.12.2021Neuvosto päätti mm. sähköjärjestelmien tarkastuksista
23.12.2021Seurakunnan koronaohjeet 9.1.2022 asti
19.12.2021Pyhät ja pyhyys ortodoksisuudessa -seminaari - ilmoittaudu mukaan!
18.12.2021Karkelo - joulupaastokeräys Syyriaan
15.12.2021Tervetuloa kirkkolaulukurssille Linnalan opistoon!
03.12.2021Seurakunnan joulunajan perhetapahtumia
24.11.2021Papisto tavoitettavissa katumuksia varten
23.11.2021Mikkelin käsityökerho kunnostaa kirkkotekstiilejä jumalanpalveluskäyttöön
25.10.2021Yli puoli miljoonaa kävijää
20.10.2021Neuvosto valmisteli vuotta 2022
15.10.2021Kirkollishallitus myönsti uskonnonopetukseen 18.000 euroa
02.10.2021Varkauden seurakunnan entinen kirkkoherra, rovasti Martti Päivinen, on kuollut
22.09.2021EU:n ruoka-avun jakelu alkaa pe 1.10.
15.09.2021Ilmoittautuminen katekumeenikursseille on käynnissä
12.09.2021Romanttisia syystuulia -konsertti
10.09.2021Perheretki Vesileppikseen
08.09.2021Ylienkeli Mikaelin kirkon ystävät ry kutsuu vapaaehtoistoiminnan suunnittelupäivään 12.9.
24.08.2021Ortodoksialeiri Puroniemessä
12.08.2021Ortodoksisen kirkkolaulun kurssi Linnalan opistossa
11.08.2021Laulajan potkustartti syksyyn 28.8. - ilmoittaudu mukaan!

Näytä lisää »