Seurakunta kehittää suoratoistopalvelujaan

30.03.2020

Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi Saimaan ortodoksinen seurakunta yhdessä monien muiden seurakuntien kanssa siirtyi noin kaksi viikkoa sitten suoratoistamaan eli striimaamaan jumalanpalvelukset internetin välityksellä oman Youtube-kanavansa kautta. Linkit jumalanpalveluksiin ovat saatavilla nettisivujen ja facebook-ryhmien kautta ja katsottavissa myös jälkikäteen.

Nettijumalanpalvelusten lähettämisessä on ensimmäisillä yrityskerroilla ollut joitakin teknisiä ongelmia erityisesti äänenlaadun suhteen. Kokemuksen karttuessa olemme oppineet paljon muun muassa seurakuntamme eri kirkkojen akustiikasta sekä niiden vaatimista laitteista ja ohjelmistoista. Kehittämisen myötä tulevat katselukokemuksetkin paranemaan. Toivomme, että mahdollisimman moni seurakuntalainen voisi osallistua rukoukseen internetin välityksellä myös omassa kotikirkossaan. Kuulemme mielellämme käyttäjien kokemuksia, palautetta nettijumalanpalveluksista voi antaa oheisella lomakkeella.

Suurella viikolla ja pääsiäisenä striimattavat jumalanpalvelukset on nyt sovittu oheisen listan mukaisesti, joskin muutokset ovat mahdollisia. Pääsiäisyön jumalanpalvelus tullaan toimittamaan Joroisten pyhän Georgios Voittajan tsasounassa ja lähettämään suorana internetissä lauantaina 11.4. alkaen klo 23.30.

Suuren viikon nettijumalanpalvelukset:

Ma 6.4. klo 9 aamupalvelus Joroisissa, isä Pavel
Ma 6.4. klo 17 ennenpyhitettyjen lahjain liturgia Joroisissa, isä Pavel
Ti 7.4. klo 9 aamupalvelus Mikkelissä
Ti 7.4. klo 17 ennenpyhitettyjen lahjain liturgia Varkaudessa
Ke 8.4. klo 9 aamupalvelus Varkaudessa
Ke 8.4. ennenpyhitettyjen lahjain liturgia Mikkelissä
To 9.4. klo 9 suuren torstain aamupalvelus Leppävirralla
To 9.4. klo 17 suuren torstain ehtoopalvelus ja liturgia Mikkelissä
Pe 10.4. klo 9 suuren perjantain aamupalvelus Mikkelissä, 12 kärsimysevankeliumia
Pe 10.4. klo 13 suuren perjantain ehtoopalvelus Mikkelissä, hautakuvan esiinkanto
Pe 10.4. klo 17 suuren lauantain aamupalvelus Varkaudessa, Kristuksen hautauspalvelus
La 11.4. klo 10 suuren lauantain ehtoopalvelus ja liturgia Varkaudessa
La 11.4. klo 23.30 pääsiäisyöpalvelus Joroisissa

25.03.2024Kesätöihin seurakuntaan!
28.02.2024Sovintoa tekemässä - Filantropian Suuren paaston keräys 2024
24.02.2024Ota yhteyttä luottamushenkilöihin!
12.02.2024Papit tavoitettavissa katumuksen sakramenttia varten
04.02.2024Valtuuston pj:ksi Helena Kaukopuro Mikkelistä
10.01.2024Ekumeeninen rukousviikko 18.-24.1.2024
11.12.2023Osallistu Filantropian paastokeräykseen
26.11.2023Kirkolliskokous Uuden Valamon luostarissa
23.11.2023Rovasti Leo Iltola kuollut
19.11.2023Seurakuntavaalien tulos
13.10.2023Kärsimys-seminaari 3.2.2024
04.10.2023Seurakunta mukana Mikkelin Asunnottomien yössä ti 17.10.
28.09.202313 ehdokasta valtuustovaaleissa
23.08.2023Ilmoittautuminen syksyn katekumeenikursseille on käynnissä!
14.08.2023Lähde ehdokkaaksi - seurakuntavaalit marraskuussa!
07.07.2023Retki Helsinkiin kirkon autonomian 100-vuotisjuhlaan 9.-10.9.2023
14.06.2023Kanttorit konsertoivat PSHV:n juhlapäivänä Valamossa 28.6.
31.05.2023Perhepäivä Visulahdessa to 29.6. - ilmoittaudu nyt!
25.04.2023Ekumeeninen teko -tunnustus ukrainalaisten pakolaisten auttamiseksi Mikkelissä
22.04.2023Tervetuloa hiippakunnan nuorisopäiville Puroniemeen 20.-21.5.!
19.04.2023Ortodoksinen kirkkolaulu esillä Savonlinnan Kuorofestivaalissa 26.-28.5.
09.04.2023Metropoliitta Arsenin pääsiäistervehdys
01.04.2023Verkkosivuilla kävijöitä yli 700.000
11.03.2023Elintarvikekeräys ukrainalaisten hyväksi
02.03.2023Seurakunta hakee nuoria kesätöihin!
12.02.2023Kirkkomme papistoa vierailulla Konstantinopolissa
18.01.2023Ortodoksinen rukousseminaari Mikkelissä la 11.2.2023
15.01.2023Ekumeenisen rukousviikon tapahtumia tammikuussa
23.12.2022Metropoliitta Arsenin joulutervehdys
21.12.2022Verkkopalveluksia Helsingistä
01.12.2022Kanttori Maria Bondarenko siirtyy Lappeenrantaan - Varkauden kanttorin toimi avoinna
13.11.2022Kuorojen yhteiset joulukonsertit Savonlinnassa ja Varkaudessa
20.10.2022Musta Norppa -festivaali tuo kellokonsertin Savonlinnan kirkkoon
19.10.2022Nuorisovaihtomatka Konstantinopoliin
13.10.2022Ylienkeli Mikaelin kirkko mukana Museoiden yössä pe 28.10.
15.09.2022Kuorojen yhteinen koulutuspäivä Varkaudessa 1.10.
05.09.2022Ilmoittautuminen suosituille katekumeenikursseille on jälleen käynnissä!
18.08.2022Syysretki Pieksämäen Paltaselle
13.08.2022Perheretki Jyväskylään la 24.9.2022
12.08.2022Ikonimaalauskurssi Soisalon opistolla Varkaudessa
03.08.2022Tervetuloa telinetalkoisiin!
03.08.2022Savonlinnan jumalanpalvelukset siirtyvät Pikkukirkkoon
20.07.2022Pikkukirkon kirkonkellot alkavat soida
15.07.2022Uspenie -kvartetti konsertoi la 6.8. Mikkelissä
30.06.2022Ilmoittaudu Nuorten musiikkileirille
22.06.2022Varkauden ja Mikkelin kirkot kesän ajan avoinna vierailijoille
16.06.2022Mikkelin kirkon ikonimaalaukset etenevät kesällä 2022
15.06.2022Kirkollishallitukselta 35 000 euroa Savonlinnan Pikkukirkon peruskorjaukseen
14.06.2022Neuvosto suunnitteli Savonlinnan Pikkukirkon remonttia
01.06.2022Perhepäivä Visulahdessa ti 28.6. - ilmoittaudu nyt!
19.05.2022Piispa muisti laulajia siunauskirjoin
09.05.2022Luento itkuvirsiperinteestä
08.05.2022Romanttisia kevättuulia Poleenissa
05.05.2022Kevätretkelle Urpolaan
27.04.2022Kesätöihin seurakunnalle!
25.04.2022Raamattumaraton Varkaudessa
20.04.2022Saimaan seurakunnan kanttorien ja laulajien pääsiäistervehdys
20.04.2022Muista lahjakortilla Ukrainan pakolaisia!
12.04.2022Pitkäaikaisia kuorolaisia palkittiin
10.04.2022Orvokki Kudjoi palkittujen äitien joukossa
05.04.2022Arkkipiispa Leo: "Kristuksen tähden: herätkää ja tuomitkaa tämä pahuus!
03.04.2022Mikkelissä kyyditään halukkaat kirkkoon vastaanottokeskukselta
01.04.2022Bussilla kirkkoon Mikkelin vastaanottokeskukselta
19.03.2022Vapaaehtoisia tulkkeja tarvitaan pakolaisten tueksi
17.03.2022Tule vapaaehtoiseksi auttamaan Ukrainan pakolaisia!
15.03.2022Kaksi vuotta korona-aikaa - tilanne nyt
27.02.2022Valtuusto päätti ostaa Pikkukirkon
27.02.2022"Mitään oikeutusta sotaan ei ole"
21.02.2022Katso luennot Pyhät ja pyhyys ortodoksisuudessa -seminaarista
19.02.2022Pian tehdään tärkeä päätös: palaako Savonlinnan Pikkukirkko taas seurakuntakäyttöön?
15.02.2022Pian tehdään tärkeä päätös: palaako Savonlinnan Pikkukirkko taas seurakuntakäyttöön?
14.02.2022Neuvosto puoltaa Savonlinnan Pikkukirkon ostamista
10.02.2022Ilmoittaudu mukaan tai katso YouTube:sta - seminaari 19.2. Mikkelissä
02.02.2022Jumalanpalveluksiin ilman ilmoittautumista
26.01.2022Metropoliitta Arseni neuvoston kokouksessa
22.01.2022Isä Mikael Valamon luostarin uudeksi igumeniksi
16.01.2022Seurakunnan koronaohjeet 17.1.-14.2.2022
12.01.2022Ekumeeninen rukousviikko 18.-25.1.2022
11.01.2022Kirkkolaulukurssille Linnalan opistoon
01.01.2022Itä-Suomen aluehallintovirasto: Uusia koronarajoituksia
28.12.2021Neuvosto päätti mm. sähköjärjestelmien tarkastuksista
23.12.2021Seurakunnan koronaohjeet 9.1.2022 asti
19.12.2021Pyhät ja pyhyys ortodoksisuudessa -seminaari - ilmoittaudu mukaan!
18.12.2021Karkelo - joulupaastokeräys Syyriaan
15.12.2021Tervetuloa kirkkolaulukurssille Linnalan opistoon!
03.12.2021Seurakunnan joulunajan perhetapahtumia
24.11.2021Papisto tavoitettavissa katumuksia varten
23.11.2021Mikkelin käsityökerho kunnostaa kirkkotekstiilejä jumalanpalveluskäyttöön
25.10.2021Yli puoli miljoonaa kävijää
20.10.2021Neuvosto valmisteli vuotta 2022
15.10.2021Kirkollishallitus myönsti uskonnonopetukseen 18.000 euroa
02.10.2021Varkauden seurakunnan entinen kirkkoherra, rovasti Martti Päivinen, on kuollut
22.09.2021EU:n ruoka-avun jakelu alkaa pe 1.10.
15.09.2021Ilmoittautuminen katekumeenikursseille on käynnissä
12.09.2021Romanttisia syystuulia -konsertti
10.09.2021Perheretki Vesileppikseen
08.09.2021Ylienkeli Mikaelin kirkon ystävät ry kutsuu vapaaehtoistoiminnan suunnittelupäivään 12.9.
24.08.2021Ortodoksialeiri Puroniemessä
12.08.2021Ortodoksisen kirkkolaulun kurssi Linnalan opistossa
11.08.2021Laulajan potkustartti syksyyn 28.8. - ilmoittaudu mukaan!

Näytä lisää »