Seurakunnanvaltuustojen ja luostareiden johtokuntien kuuleminen seurakuntajakoehdotuksesta

29.11.2018

Seurakuntarakenteen muutoksen valmistelu etenee seurakunnanvaltuustoille suunnatulla lausuntopyynnöllä.

Kirkollishalituksen päätöksiä 29.11.2018:

Vuoden 2017 kirkolliskokous edellytti kirkollishallitukselta toimenpiteitä, joilla seurakuntarajat ja -rakenteet arvioidaan sekä muutetaan tarvittaessa koko kirkon tasolla 1.1.2020 alkaen.

Seurakuntarakenteiden uudistusprosessi on vireillä kaikissa hiippakunnissa. Seurakuntien rakenteiden uudistukseen kirkkomme edellyttäminä toimenpiteinä liittyy myös hiippakunta- ja seurakuntajärjestelyjen arviointi ja tältä osin kirkollishallitus on tehnyt ehdotuksensa seuraavasti:

Kuopion ja Karjalan hiippakunnassa kirkollishallitus päätti jatkaa valmistelua kahden seurakunnan muodostamisesta Kuopion ja Karjalan hiippakuntaan. Itäiseen seurakuntaan kuuluisivat nykyiset Ilomantsin, Joensuun, Nurmeksen sekä Taipaleen seurakunnat ja läntiseen Iisalmen, Jyväskylän, Kuopion, Rautalammin ja Saimaan seurakunnat. Seurakunnat muodostetaan 1.1.2020 siten, että muut seurakunnat sulautuvat Joensuun ja Kuopion seurakuntaan ja niiden alueella tulevaisuudessa toimii riittävä määrä kappeliseurakuntia.

Helsingin hiippakunnassa kirkollishallitus päätti jatkaa valmistelua kolmen seurakunnan muodostamisesta Helsingin hiippakuntaan. Itäiseen seurakuntaan kuuluisivat nykyiset Lappeenrannan, Kotkan ja Haminan seurakunnat ja läntiseen Turun, Hämeenlinnan ja Lahden seurakunnat sekä kolmantena nykyinen Helsingin seurakunta. Helsingin hiippakunnan nykyisestä alueesta Tampereen ortodoksinen seurakunta liitetään Oulun hiippakuntaan. Seurakunnat muodostetaan 1.1.2020 siten, että muut seurakunnat sulautuvat Lappeenrannan ja Turun seurakuntaan ja Helsingin seurakunta jäisi ennalleen. Näiden seurakuntien alueella tulevaisuudessa toimii riittävä määrä kappeliseurakuntia.

Oulun hiippakunnassa kirkollishallitus päätti ehdottaa, että hiippakuntaan muodostetaan kaksi seurakuntaa. Eteläiseen seurakuntaan kuuluvat nykyiset Tampereen ja Vaasan seurakunnat. Pohjoiseen seurakuntaan kuuluvat nykyiset Oulun, Kajaanin ja Lapin seurakunnat. Eteläisen seurakunnan keskuspaikka on Tampere, nykyinen Vaasan seurakunta muodostaa kappeliseurakunnan. Nykyisen Vaasan seurakunnan alueelta ihmisten on luontevaa katsoa Tampereen suuntaan. Muodostettava seurakunta on väestörakenteeltaan varsin monikulttuurinen. Pohjoisen seurakunnan keskuspaikka on Oulu (koko Pohjois-Pohjanmaa) ja nykyiset Kajaanin ja Lapin seurakunnat muodostavat kappeliseurakunnat. Nykyisten Kajaanin ja Lapin seurakuntien alueelta ihmisten on luontevaa katsoa Oulun suuntaan. Muodostettava seurakunta olisi selkeästi identiteetiltään pohjoissuomalainen seurakunta. Seurakunnan on huolehdittava myös saamelaistyöstä ja Saamen kielilain velvoitteista.

Kirkollishallitus päätti 29.11.2018 pyytää seurakunnanvaltuustojen ja luostareiden johtokuntien lausunnot ehdotuksesta 15.2.2019 mennessä erillisen lausuntopyynnön mukaisesti. Lausuntopyyntöön liitetään tarvittavat talous- ja väestöanalyysit sekä ennusteet ehdotetun seurakuntajaon mukaisesti ja lausuntopyynnössä yksilöidään ne asiat, joihin erityisesti pyydetään lausunnoissa kiinnittämään huomiota.

Lausuntojen pohjalta hiippakuntien piispat tekevät lopulliset ehdotukset seurakuntajaosta kirkollishallitukselle, joiden perusteella kirkollishallitus päättää uudesta seurakuntajaosta huhtikuussa 2019 pidettävässä istunnossa.


25.03.2024Kesätöihin seurakuntaan!
28.02.2024Sovintoa tekemässä - Filantropian Suuren paaston keräys 2024
24.02.2024Ota yhteyttä luottamushenkilöihin!
12.02.2024Papit tavoitettavissa katumuksen sakramenttia varten
04.02.2024Valtuuston pj:ksi Helena Kaukopuro Mikkelistä
10.01.2024Ekumeeninen rukousviikko 18.-24.1.2024
11.12.2023Osallistu Filantropian paastokeräykseen
26.11.2023Kirkolliskokous Uuden Valamon luostarissa
23.11.2023Rovasti Leo Iltola kuollut
19.11.2023Seurakuntavaalien tulos
13.10.2023Kärsimys-seminaari 3.2.2024
04.10.2023Seurakunta mukana Mikkelin Asunnottomien yössä ti 17.10.
28.09.202313 ehdokasta valtuustovaaleissa
23.08.2023Ilmoittautuminen syksyn katekumeenikursseille on käynnissä!
14.08.2023Lähde ehdokkaaksi - seurakuntavaalit marraskuussa!
07.07.2023Retki Helsinkiin kirkon autonomian 100-vuotisjuhlaan 9.-10.9.2023
14.06.2023Kanttorit konsertoivat PSHV:n juhlapäivänä Valamossa 28.6.
31.05.2023Perhepäivä Visulahdessa to 29.6. - ilmoittaudu nyt!
25.04.2023Ekumeeninen teko -tunnustus ukrainalaisten pakolaisten auttamiseksi Mikkelissä
22.04.2023Tervetuloa hiippakunnan nuorisopäiville Puroniemeen 20.-21.5.!
19.04.2023Ortodoksinen kirkkolaulu esillä Savonlinnan Kuorofestivaalissa 26.-28.5.
09.04.2023Metropoliitta Arsenin pääsiäistervehdys
01.04.2023Verkkosivuilla kävijöitä yli 700.000
11.03.2023Elintarvikekeräys ukrainalaisten hyväksi
02.03.2023Seurakunta hakee nuoria kesätöihin!
12.02.2023Kirkkomme papistoa vierailulla Konstantinopolissa
18.01.2023Ortodoksinen rukousseminaari Mikkelissä la 11.2.2023
15.01.2023Ekumeenisen rukousviikon tapahtumia tammikuussa
23.12.2022Metropoliitta Arsenin joulutervehdys
21.12.2022Verkkopalveluksia Helsingistä
01.12.2022Kanttori Maria Bondarenko siirtyy Lappeenrantaan - Varkauden kanttorin toimi avoinna
13.11.2022Kuorojen yhteiset joulukonsertit Savonlinnassa ja Varkaudessa
20.10.2022Musta Norppa -festivaali tuo kellokonsertin Savonlinnan kirkkoon
19.10.2022Nuorisovaihtomatka Konstantinopoliin
13.10.2022Ylienkeli Mikaelin kirkko mukana Museoiden yössä pe 28.10.
15.09.2022Kuorojen yhteinen koulutuspäivä Varkaudessa 1.10.
05.09.2022Ilmoittautuminen suosituille katekumeenikursseille on jälleen käynnissä!
18.08.2022Syysretki Pieksämäen Paltaselle
13.08.2022Perheretki Jyväskylään la 24.9.2022
12.08.2022Ikonimaalauskurssi Soisalon opistolla Varkaudessa
03.08.2022Tervetuloa telinetalkoisiin!
03.08.2022Savonlinnan jumalanpalvelukset siirtyvät Pikkukirkkoon
20.07.2022Pikkukirkon kirkonkellot alkavat soida
15.07.2022Uspenie -kvartetti konsertoi la 6.8. Mikkelissä
30.06.2022Ilmoittaudu Nuorten musiikkileirille
22.06.2022Varkauden ja Mikkelin kirkot kesän ajan avoinna vierailijoille
16.06.2022Mikkelin kirkon ikonimaalaukset etenevät kesällä 2022
15.06.2022Kirkollishallitukselta 35 000 euroa Savonlinnan Pikkukirkon peruskorjaukseen
14.06.2022Neuvosto suunnitteli Savonlinnan Pikkukirkon remonttia
01.06.2022Perhepäivä Visulahdessa ti 28.6. - ilmoittaudu nyt!
19.05.2022Piispa muisti laulajia siunauskirjoin
09.05.2022Luento itkuvirsiperinteestä
08.05.2022Romanttisia kevättuulia Poleenissa
05.05.2022Kevätretkelle Urpolaan
27.04.2022Kesätöihin seurakunnalle!
25.04.2022Raamattumaraton Varkaudessa
20.04.2022Saimaan seurakunnan kanttorien ja laulajien pääsiäistervehdys
20.04.2022Muista lahjakortilla Ukrainan pakolaisia!
12.04.2022Pitkäaikaisia kuorolaisia palkittiin
10.04.2022Orvokki Kudjoi palkittujen äitien joukossa
05.04.2022Arkkipiispa Leo: "Kristuksen tähden: herätkää ja tuomitkaa tämä pahuus!
03.04.2022Mikkelissä kyyditään halukkaat kirkkoon vastaanottokeskukselta
01.04.2022Bussilla kirkkoon Mikkelin vastaanottokeskukselta
19.03.2022Vapaaehtoisia tulkkeja tarvitaan pakolaisten tueksi
17.03.2022Tule vapaaehtoiseksi auttamaan Ukrainan pakolaisia!
15.03.2022Kaksi vuotta korona-aikaa - tilanne nyt
27.02.2022Valtuusto päätti ostaa Pikkukirkon
27.02.2022"Mitään oikeutusta sotaan ei ole"
21.02.2022Katso luennot Pyhät ja pyhyys ortodoksisuudessa -seminaarista
19.02.2022Pian tehdään tärkeä päätös: palaako Savonlinnan Pikkukirkko taas seurakuntakäyttöön?
15.02.2022Pian tehdään tärkeä päätös: palaako Savonlinnan Pikkukirkko taas seurakuntakäyttöön?
14.02.2022Neuvosto puoltaa Savonlinnan Pikkukirkon ostamista
10.02.2022Ilmoittaudu mukaan tai katso YouTube:sta - seminaari 19.2. Mikkelissä
02.02.2022Jumalanpalveluksiin ilman ilmoittautumista
26.01.2022Metropoliitta Arseni neuvoston kokouksessa
22.01.2022Isä Mikael Valamon luostarin uudeksi igumeniksi
16.01.2022Seurakunnan koronaohjeet 17.1.-14.2.2022
12.01.2022Ekumeeninen rukousviikko 18.-25.1.2022
11.01.2022Kirkkolaulukurssille Linnalan opistoon
01.01.2022Itä-Suomen aluehallintovirasto: Uusia koronarajoituksia
28.12.2021Neuvosto päätti mm. sähköjärjestelmien tarkastuksista
23.12.2021Seurakunnan koronaohjeet 9.1.2022 asti
19.12.2021Pyhät ja pyhyys ortodoksisuudessa -seminaari - ilmoittaudu mukaan!
18.12.2021Karkelo - joulupaastokeräys Syyriaan
15.12.2021Tervetuloa kirkkolaulukurssille Linnalan opistoon!
03.12.2021Seurakunnan joulunajan perhetapahtumia
24.11.2021Papisto tavoitettavissa katumuksia varten
23.11.2021Mikkelin käsityökerho kunnostaa kirkkotekstiilejä jumalanpalveluskäyttöön
25.10.2021Yli puoli miljoonaa kävijää
20.10.2021Neuvosto valmisteli vuotta 2022
15.10.2021Kirkollishallitus myönsti uskonnonopetukseen 18.000 euroa
02.10.2021Varkauden seurakunnan entinen kirkkoherra, rovasti Martti Päivinen, on kuollut
22.09.2021EU:n ruoka-avun jakelu alkaa pe 1.10.
15.09.2021Ilmoittautuminen katekumeenikursseille on käynnissä
12.09.2021Romanttisia syystuulia -konsertti
10.09.2021Perheretki Vesileppikseen
08.09.2021Ylienkeli Mikaelin kirkon ystävät ry kutsuu vapaaehtoistoiminnan suunnittelupäivään 12.9.
24.08.2021Ortodoksialeiri Puroniemessä
12.08.2021Ortodoksisen kirkkolaulun kurssi Linnalan opistossa
11.08.2021Laulajan potkustartti syksyyn 28.8. - ilmoittaudu mukaan!

Näytä lisää »