Muutoksia kirkollisten ilmoitusten julkaisussa06.01.2026
Uusi vuosi on tuonut muutoksia siihen, miten seurakunnan tapahtumista julkaistaan tietoja paikallislehdissä. Varkaudessa ja Pieksämäellä ilmestynyttä kaupunkilehti Sinun Savoa ei toistaiseksi julkaista kustantajan päätöksellä. Näin Varkauden pyhäkön tapahtumista kerrotaan jatkossa torstaisin ilmestyvässä Warkauden Lehdessä eli tilattavassa sanomalehdessä. Ilmoittelua on 2-4 kertaa kuukaudessa. Pieksämäen pyhäkön tapahtumista ilmoittelu jatkuu Pieksämäen Seudun Paikallinen -kaupunkilehdessä, jonka ilmestymispäivä on keskiviikko. Ilmoittelua on siinä määrin kuin Pieksämäen pyhäkössä tapahtuu. Leppävirran pyhäkön tapahtumista kerrotaan noin kerran kuukaudessa tilattavassa paikallislehdessä, Soisalon Seutu, joka ilmestyy tiistaisin. Savonlinnan pyhäkön tapahtumista ilmoittelu jatkuu kuten viime vuonna perjantaisin Itä-Savossa, joka on tilattava sanomalehti. Ilmoittelua on 2-4 kertaa kuukaudessa. Mikkelissäkin tapahtuu muutoksia. Ilmoittelulehtenä jatkaa Mikkelin Kaupunkilehti, joka ilmestyy keskiviikkoisin. Lehden kustantaja on kuitenkin harventanut lehden ilmestymiskertoja. Esimerkiksi tammikuussa julkaisupäiviä on vain kaksi (14.1. ja 21.1.). Tässä luettelo päivistä, jolloin MKL ei ilmesty vuonna 2026: 7/1, 28/1, 11/2, 25/2, 8/4, 24/6, heinäkuussa ei lainkaan, 19/8, 2/9, 21/10, 11/11, 23/12 ja 30/12. Seurakunta julkaisee tietoja tapahtumista lehden joka julkaisuun. Ilmoitusten sisällöstä vastaa Jarmo Ihalainen (040 747 5200), jolle voi lähettää mahdollisia palautteita.
Tilaa tapahtumalista! Seurakunnan viestinnässä korostuvat entisestään verkkosivut (ortsaimaa.net) ja sosiaalinen media, kun printtimainonta nyt jossakin määrin vähenee. Sähköisestä viestinnästä vastaa kanttori Maria Mentu. Hän välittää viikoittain pyhäkkökohtaisen tapahtumalistan niille, jotka ovat tilanneet sen tulevaksi Whatsapp-viestinä. Jos haluat tällaisen viestin itsellesi, tilaa se Marialta, puh. 040 178 4103 tai spostilla: maria.mentu (at) ort.fi
|
| 23.01.2026 | Kurssi ortodoksisesta sukututkimuksesta |
| 16.01.2026 | Ekumeeninen rukousviikko 18.-25.1.2026 |
| 09.01.2026 | SOS:n väkiluku nousi 11 jäsenellä |
| 07.01.2026 | Ortodoksinen Rakkaus-seminaari Mikkelissä la 31.1. |
| 06.01.2026 | Muutoksia kirkollisten ilmoitusten julkaisussa |
| 19.11.2025 | Mikkelin ja Savonlinnan kuorot konsertoivat yhdessä |
| 02.11.2025 | Diakoniksi vihkiminen Mikkelin kirkon praasniekassa |
| 18.10.2025 | Liity mukaan uuteen WhatsApp-yhteisöömme! |
| 17.10.2025 | Mikkelin Ylienkeli Mikaelin kirkko mukana Museoiden yössä |
| 10.10.2025 | Asunnottomien yö 17.10.2025 |
|
Siirry arkistoon » |

