Koronatilanne kiristyi

29.03.2021

Koronatilanne jatkuu kireänä Etelä-Savon ja Itä-Savon sairaanhoitopiirien alueella. Itä-Suomen aluehallintovirasto kieltää määräyksellään 29.3.2021 kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet, joissa on yli kuusi henkilöä. Määräys on voimassa 22.4.2021 asti.

Saimaan seurakunta soveltaa em. määräystä siten, että kaikki jumalanpalvelukset Mikkelin, Savonlinnan, Pieksämäen ja Joroisten pyhäköissä järjestetään ilman kirkkokansaa eli ns. suljetuin ovin. Kuitenkin suuri osa näistä palveluksista striimataan eli suoralähetetään seurakunnan YouTube-kanavalla.

Ehtoollisen jakamisesta voi sopia henkilökohtaisesti olemalla yhteydessä papistoon:
Mikkelin ja Pieksämäen alue: 050 593 1383 (isä Mikko Mentu)
Varkauden ja Savonlinnan alue: 040 480 3677 (isä Bogdan Grosu)

Varkauden ja Leppävirran jumalanpalveluksiin jatkuu ennakkoon ilmoittautuminen. Se tapahtuu palvelusta edeltävänä keskiviikkona klo 11-15 soittamalla isä Bogdanille (040 480 3677) tai tekstiviestillä. Myöhemminkin voi tiedustella vapaita paikkoja. Varkauden kirkkoon mahtuu enintään 20 henkilöä ja Leppävirran pyhäkköön enintään 10 henkilöä mukaan lukien papisto ja laulajat. Jokaisen on noudatettava tarkoin voimassa olevia hygieniaohjeita.

Suositamme vahvasti, etteivät seurakuntalaiset matkustaisi tartunta-alueilta muiden paikkakuntien palveluksiin. Kerhojen ja kuorojen kokoontumisesta ilmoitetaan erikseen tapauskohtaisesti.
25.03.2024Kesätöihin seurakuntaan!
28.02.2024Sovintoa tekemässä - Filantropian Suuren paaston keräys 2024
24.02.2024Ota yhteyttä luottamushenkilöihin!
12.02.2024Papit tavoitettavissa katumuksen sakramenttia varten
04.02.2024Valtuuston pj:ksi Helena Kaukopuro Mikkelistä
10.01.2024Ekumeeninen rukousviikko 18.-24.1.2024
11.12.2023Osallistu Filantropian paastokeräykseen
26.11.2023Kirkolliskokous Uuden Valamon luostarissa
23.11.2023Rovasti Leo Iltola kuollut
19.11.2023Seurakuntavaalien tulos

Siirry arkistoon »