Valtuusto vahvisti vuoden 2019 visiot

17.11.2018

Seurakunnanvaltuusto hyväksyi 15.11. kokouksessaan Saimaan ortodoksisen seurakunnan budjetin ja toimintasuunnitelman vuodelle 2019. Vuosi on seurakunnan historiassa sen kolmas toimintavuosi.

Valtuusto päätti säilyttää veroprosentin samana kuin aikaisempina vuosina eli 1,95 prosentissa. Talousnäkymät ovat vähän paremmat kuin seurakunnan kahtena ensimmäisenä vuotena. Tähän vaikuttaa mm. se, että viimeisen 12 kuukauden aikana työttömien määrä on seurakunnan alueella vähentynyt noin 1.500 henkilöllä.

Suurimmat remontit ovat ensi vuonna edessä Mikkelin kirkolla ja seurakuntatalolla. Niiden aikataulua muutti osittain myös lokakuussa 2018 tapahtunut tulipalo Mikkelin kirkossa.

Talousarviossa on varauduttu Mikkelin pyhäkköpiirin kanttorin kokopäiväiseen palkkaukseen vuodelle 2019, vaikka toimi on edelleen puolipäiväinen.

Valtuusto näki seurakuntatoiminnan keskeisiksi tavoitteiksi vuonna 2019 seuraavat toiminnot:

1. Saimaan ortodoksisen seurakunnan itsenäisyyden säilyttäminen.

2. Yhteistyötoimintojen kehittäminen laajassa Saimaan seurakunnassa ja naapuriseurakuntien kanssa

3. Seurakunta tekee itsensä tunnetuksi palvelevana jumalanpalvelusyhteisönä, jossa eri ikäryhmiä ja eri kulttuuritaustoja edustavat ortodoksit löytävät yhteisen kohtauspaikan.

4. Lapsi- ja nuorisotyön sekä uskonnonopetuksen kehittämisessä lepää seurakunnan tulevaisuus.

5. Diakonia- ja lähetystyötä kehitetään edelleen sisällöllisesti ja hakemalla uusia toimintamuotoja.

6. Vapaaehtoistoiminta on yksi mahdollisuus yhä vireämpään seurakuntaelämään.

7. Seurakunnan väkiluku voi kasvaa tai vähintään pysyä samana, kun yleinen kiinnostus Kirkkoa kohtaan pysyy korkealla. Maahanmuuttajat osaltaan lisäävät seurakunnan väkilukua. Kirkkoon liittyville, katekumeeneille, tarkoitettua toimintaa tehostetaan.

8. Kiinteistöjen kuntoa pidetään yllä ja seurataan niiden käyttökustannuksia.


25.03.2024Kesätöihin seurakuntaan!
28.02.2024Sovintoa tekemässä - Filantropian Suuren paaston keräys 2024
24.02.2024Ota yhteyttä luottamushenkilöihin!
12.02.2024Papit tavoitettavissa katumuksen sakramenttia varten
04.02.2024Valtuuston pj:ksi Helena Kaukopuro Mikkelistä
10.01.2024Ekumeeninen rukousviikko 18.-24.1.2024
11.12.2023Osallistu Filantropian paastokeräykseen
26.11.2023Kirkolliskokous Uuden Valamon luostarissa
23.11.2023Rovasti Leo Iltola kuollut
19.11.2023Seurakuntavaalien tulos

Siirry arkistoon »