Mikä kuorolaulussa kiehtoo?

Panihida toimitettiin kirkossa vainajien muistelupöydän äärellä, jolle seurakuntalaiset olivat sytyttäneet tuohuksia omien rakkaidensa muistolle. Runsas joukko seurakuntalaisia ja noin kymmenkunta entistä kirkkokuorolaista oli tullut yhteiseen palvelukseen, jossa kaikki halukkaat saivat nyt osallistua kirkkolauluun. Tuohuksien loisteessa hämärä kirkkosali loi hartaan ja rukouksellisen ilmapiirin, jossa edesmenneet seurakuntalaiset olivat näkymättömästi läsnä.

Haastattelin ennen palveluksen alkua muutamia entisiä kuorolaisia. Kuopiosta olivat tulleet paikalle Marja Mäkirinta ja Malcolm Hicks, aviopari, jotka lauloivat vuosia kirkkokuorossa ja jotka nykyään ovat siirtyneet Kuopion ortodoksiseen seurakuntaan. Marja ehti laulaa Mikkelin kuorossa noin 18 vuotta sekä sopraanoa että alttoa.

Utelin Marjalta, mikä oli parasta kirkkolaulussa, johon hän totesi seuraavaa: ”Parasta on mielestäni kirkkolaulun rukouksellisuus ja Jumalan ylistäminen sekä yhdessä muiden kanssa laulaminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen. Joskus tosin jää ehkä liian vähän aikaa harjoitella erityisiä palveluksia, jotka eivät vuodenkierrossa toistu kovinkaan usein”.

Malcolm yhtyi vaimonsa näkemyksiin ja lisäsi, että kirkkolaulajana ja lukijana toimimisen myötä tuli osallistuttua säännöllisesti palveluksiin. Hänen mielestään Mikkelin Pyhän ylienkeli Mikaelin kirkko on yksi parhaimmista kirkoista akustiikaltaan niin lukijalle kuin laulajallekin. ”Olin Mikkelin kirkkokuorossa runsaat 15 vuotta”, totesi Malcolm lopuksi ja kiirehti hoitamaan lukijan ja laulajan tehtäviään.

Sopraano Mirja Honko lauloi peräti 25 vuotta kirkkokuorossa – varsin kunnioitettava saavutus! Hänen kirkas, kaunis, koulutettu sopraanonsa kuuluikin usein erittäin hyvin aina kirkon perimmäiseen nurkkaan asti. Mirjan vierellä laulaneena ja häntä seuranneena myös allekirjoittanut pysyi paremmin äänessä, kun vierellä oli harjaantunut laulaja!

Mirjalla onkin takanaan noin 10 vuoden yksinlauluopinnot, joten hänellä on erittäin hyvin laulutekniikka hallussaan ja kirkkokuorossa laulaminen piti edelleen yllä hyvää laulutaitoa. ”Pääsin näin hyvin sisälle ortodoksisuuteen ja sen rukoukselliseen ilmapiiriin kirkkoon liityttyäni, kun tutustuin siihen myös laulaen. Ja yhdessä toisten kanssa laulaminenhan on tunnetusti erittäin terveellistä ja mukavaa.”

Eila Karppinen-Asikainen lauloi sopraanoa kuorossa noin 11 vuotta ja kertoi tästä ajasta seuraavasti: ”Laulaen tuli kirkossa tutuksi koko vuoden kierto, sen juhlat ja paastonajat. Myös rukouksellisuus ja hartaus, joka ortodoksiseen kirkkolauluun aina sisältyy, on kirkkolaulua parhaimmillaan.”

On mukavaa, kun nykyään myös seurakuntalaiset saavat osallistua välillä kirkkolauluun. Tämä tuo palvelukseen enemmän osallistuvuutta ja yhteisöllisyyttä, vaikka joskus ehkä laulammekin vähän alavireisesti tai ”nuotin vierestä”, mutta kuitenkin antaumuksella.

Kirkkokuoro on hyvä harrastus ja elämäntapa, joka tosin vaatii myös opiskelua, jotta laulun taso pysyisi riittävänä ja jotta siitä saisi laulajanakin enemmän irti. Hyvän kanttorin ohjauksessa kirkkokuoro tuo oman tärkeän panoksensa Jumalaa ylistävään, rukoukselliseen palvelukseen.

Kanttori Annaelina Ylhäisi kannustaakin uusia laulajia mukaan kuoroon ja näin palveluksista tulee rikkaampia ja antoisampia itse kullekin.

Teksti ja kuvat: Kristiina Markkula

Parasta on kirkkolaulun rukouksellisuus ja Jumalan ylistäminen sekä yhdessä muiden kanssa laulaminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen, on monen kuorolaisen kokemus kuorossa laulamisesta.